Legacy: Digitoimisto Sivututkan vuosi 2019 – Muuttoa ja kehitystä

Sivututka 2019

Sisältö

Huomio: tämä kirjoitus koskee edellistä yritystäni Sivututkaa, jota luotsasin vuosina 2013-2022.

Näin vuoden alkajaisiksi on ihan tervettä ottaa jälleen pieni katsaus firman menneeseen vuoteen. Mikä onnistui? Missä mentiin metsään ja maksettiin oppirahoja? Mitä ylipäätäänsä tehtiin ja miksi?

Kehitys kehittyy

Tällä alalla voi olla varma, että kehitys kehittyy ja kovalla tahdilla. Joka vuosi nousee esiin uusia teknologioita ja työkaluja, jotka mullistavat työtapoja ja käytäntöjä. Tällaisessa maailmassa paikalleen jämähtäminen tarkoittaa yritykselle hidasta ja varmaa kuolemaa.

Viime vuonna otimme käyttöön uuden, itse kehittämämme WordPress pohjateeman. Uudistuksen myötä verkkosivujen kehitystyölle saatiin modernimpi pohja ja projektin aloitus sujuu nyt entistä nopeammin. Nollista lähtöön verrattuna pohjateema säästää aikaa vähintään 100 työtuntia WordPress projektilta, kun perusasiat ja useimmilta sivuilta löytyvät toiminnot löytyvät valmiina tai ainakin pitkälle kehitettyinä. Edeltävälläkin pohjateemalla työtunteja säästyi, mutta nyt kaikki on tehty vähän paremmin ja nykyaikaisemmin.

Pohjateeman kehitys on tietysti jatkuvaa työtä. Nykyisiä toimintoja viilaillaan ja uusia tekniikoita otetaan käyttöön vanhojen poistuessa. Tavoitteena on jossain vaiheessa julkaista pohjateema myös julkiseksi WordPress yhteisön ihmeteltäväksi ja käytettäväksi.

Uutta designtyökalua

Web-suunnittelun puolella vaihdoimme väsähtäneen Photoshopin modernimpaan Figmaan. Figma on luotu käyttöliittymäsuunnitteluun, joten suunnittelutyö hoituu sillä fotaria luonnollisemmin. Hermojakaan ei tarvitse menettää hitaisiin käynnistymisiin tai ajoittaisiin softan kaatumisiin.

Asiakkaille saadaan muutoksen myötä luotua suunnitteluvaiheessa paljon entistä parempi prototyyppi verkkosivuista. Staattisten leiskakuvien sijaan prototyyppi käyttäytyy kuin verkkosivu ja tuntuu verkkosivulta. Muutoksen myötä suunnitelmista saa paremmin selkoa myös nettimaailmasta vähemmän ymmärtävät asiakkaat.

Palaverikäytäntöä parempaan kuosiin

Uutena käytäntönä tuli tänä vuonna mukaan säännölliset kuukausipalaverit. Miksi kahden kaverin firma tarvitsee jäykkiä palaverikäytäntöjä, kysyt? No, huomattiin että keskellä työpäivää tärkeän asian randomisti esiin nostaminen rikkoo enemmän tai vähemmän hyvän flow:n ja käsittely saattaa jäädä kiireessä huolimattomaksi.

Näin homma toimii:

  1. Kirjataan kuukauden aikana kaikki mieleen juolahtavat hyvät ja huonot ideat sekä kehityskohteet heti ylös. Meillä nämä kirjataan muutenkin kovalla käytöllä olevaan Todoist to-do sovellukseen, josta löytyy meille molemmille jaettu lista kuukausipalaverin aiheista.
  2. Kuukausipalaveri pidetään joka kuukauden toinen arkipäivä. Aikaa varataan runsaasti, yleensä 2-3 tuntiin on homma purkissa.
  3. Käydään kaikki listan asiat huolellisesti läpi. Ja mikä tärkeintä, päätetään mitä asioille tehdään seuraavaksi ja milloin.
  4. Jaetaan tehtävät suoritettavaksi seuraavaan kuukausipalaveriin mennessä.

Käytäntö on huomattu todella toimivaksi, ehdottomasti jatkoon. Ideoita lentää enemmän ja asiat etenevät.

Omien verkkosivujen ja ilmeen uudistus

Vuoden isoin projekti oli ylivoimaisesti omien Sivututka.fi verkkosivujen uudistus. Ja vaikeaahan se on kun itselle tekee. Suunnittelu alkoi jo 2018 vuoden lopuilla. Luonnoksia suunniteltiin 16 kappaletta, jonka jälkeen alkoi designin ja uuden ilmeen punainen lanka löytyä. Tämän jälkeen logo ja muu yritysilme saatiin uudistettua ripeästi.

Kun on kyse siitä, miltä oma firma näyttää maailmalle ja tavoitteena on tehdä jotain hitusen erilaista ja massasta poikkeavaa, niin verkkosivujen uudistus ei jäänyt ainakaan kunnianhimosta kiinni. Jos jonkinlaista kilkettä ja pikku detaljia tuli suunniteltua. Työtunteja suunnitteluun ja toteutukseen meni pelkästään itseltäni jotain 300-400 väliltä. Muutama ilta ja viikonloppu siinä on siis vierähtänyt.

Näin jälkikäteen ajateltuna metsään meni ainoastaan kunnianhimon säätäminen liian korkeaksi, jossa olisi voinut säästää satojakin työtunteja. Toisaalta nyt kun työtunteja ei ole tippaakaan säästelty, niin ei tarvitse jälkikäteen niin paljon miettiä mitä olisi pitänyt tehdä paremmin. Joku voisi silti sanoa, että tunnit olisi voinut käyttää hyödyllisemmin johonkin muuhun markkinointityöhön. No, tämä vuosi näyttää kannattiko panostaa näin hulluna.

Homma on enää viimeisiä viilauksia vaille valmis. Mahtavaa saada viimeinkin meidän oma sivusto tikkiin ja edustamaan paremmin Sivututkan meininkiä! Tätä kirjoitettaessa julkaisu häämöttää vain muutaman hassun päivän päässä.

Muutto uusiin tiloihin

Muutimme viime toukokuussa uusiin tiloihin. Vanha retroinen business parkin pieni koppi alkoi ahdistaa, eikä oikein edustanut enää haluamaamme kuvaa yrityksestä.

Pienen etsinnän jälkeen uusi toimisto löytyi ihan Oulun ytimestä, vanhasta ja arvokkaan oloisesta kivitalosta. Remontoidut tilat ovat sisältä kuitenkin sopivan moderneja.

Näin kahdeksan kuukauden jälkeen muutto tänne tuntuu nappivalinnalta. Kulut ovat tottakai kovemmat, mutta vastineeksi saa rauhaa, tilaa ja parempaa fiilistä olla töissä. Lisäksi yrityksen tilat vaikuttavat aina brändimielikuvaan, jota ahdas business parkin koppi ei oikein edistänyt toivottuun suuntaan.

Lisää lätinää muutosta ja uusista tiloista löytyy tästä kirjoituksesta.

Työt

Tehtiin me ihan oikeita asiakastöitäkin viime vuonna. Ilmeisesti Sivututkan sanoma on ehtiny jo vähän kiiriä, kun yhteistyökuvioiden määrä ja kyselyt nousivat viime vuonna ihan uusille tasoille. Moni tykkäsi läpinäkyvyydestä, ja mm. kirjoitus firman läpileikkauksesta oli saanut ottamaan yhteyttä.

Omien projektien ohella teimmekin yhteistyötä viime vuonna neljän eri mainos- ja digimarkkinointitoimiston kanssa.

Omien asiakasprojektien päätteeksi pyydämme aina palautetta onnistumisesta. Ja yhtään kaunistelematta palautteiden keskiarvoksi muodostui jälleen 5/5. Huonoja uutisia: missään ei muka voida parantaa. Ehkä jatkossa pitää vain yrittää kaivella rakentavaa palautetta hanakammin. Kohteliaisuuksien alta paljastuisi varmasti jotain kehitettävän arvoista.

Kokonaisuudessaan uusia verkkosivuja rakennettiin 27 kpl, joiden lisäksi tehtiin huomattava määrä jatkokehitystä aikaisemmin valmistuneille sivustoille.

Referenssikeissejä kirjoitettiin laiskasti viime vuonna, johtuen massiivisesta oman sivuston uudistusprojektista. Tässä kuitenkin muutama nosto viime vuoden projekteista:

”Haastava ja tarkkaan räätälöity nettisivuprojekti vedettiin mallikkaasti maaliin aikataulussa. Fitterin monimutkaisen verkkokaupan luominen onnistui hyvin. Pieniä lisätöitä teetettiin varmaan päivittäin sitä mukaa, kun projekti eteni ja tiesimme mitä todella tarvitsimme. Sivututka hoiti nämä kaikki todella nopealla vasteajalla. Brändityö tehtiin kanssa Sivututkalla ja siitä tuli loistava ja katu-uskottava.”
– Lauri Rauhala, CEO Fitter Oy
Missä olisi voitu onnistua paremmin: ”Aikataulu venyi hieman, mutta eipä tule mieleen muuta parannettavaa!”

Risut ja ruusut: ”Antti onnistui kertaheitolla hakemaan sivuille ajatellun fiiliksen: asiantunteva, mutta helposti lähestyttävä. Sivut ovat uniikit ja persoonalliset! Olemme saaneet kuulla paljon hyvää palautetta sivuista.”

– Hanna-Maaria Okkonen & Jussi Ylönen, Lex Uleåborg

Lexuleåborg.fi
2point.fi
”Keskustan puheenjohtajan, pääministeri Juha Sipilän kotisivut uusittiin erityisesti mobiilikäyttäjiä ajatellen. Huomiota kiinnitettiin varsinkin blogin parempaan luettavuuteen. Samalla raikastettiin koko sivuston ilme. Projekti onnistui täyden kympin arvoisesti.”
– Timo Sipilä, Juha Sipilä verkkosivuprojekti

Juhasi.fi

Suunnittelua myöten omina projekteinamme tehtiin yllä olevien lisäksi myös mm. AsuntokolmionSmartblockin ja Suomen Konetalon verkkosivut. Jälkimmäisessä oli mukana ideoimassa myös digimarkkinointiin erikoistunut Digizer.

Mainostoimisto Visuadin suunnitelmien pohjalta rakensimme WordPress sivut mm. TarraserifilleKarentialleBalkonsernille ja Turnerille.

Perinteikkään oululaisen mainostoimisto Ideasammon suunnitelmista rakensimme Auto-huippujen verkkosivut.

Bloggailu ja omat verkkosivut

Vuosi sitten manailin blogin kehnoa aktiivisuutta. Viime vuonna kirjoituksia kertyi kahdeksan kappaletta, eli kokonainen yksi enemmän edelliseen vuoteen verrattuna. Huikea parannus, ehkä tänä vuonna päästään jo yhdeksään. Kirjoitteleminen on ajoittain ihan kivaa, joten tässä olisi hyvä petrauksen paikka.

Vanhat kirjoituksen jylläävät parhaiten, kun Google sijoittaa näitä hyvin hakutuloksiin. Ehkä jatkossa voisi kiinnittää huomiota otsikoihin, ettei vaikuttaisi liian pahasti klikkijournalismilta.

Muuta raakaa 2019 dataa Sivututka.fi verkkosivuista:

  • 9087 käyttäjää
  • Keskimääräinen selailun kesto 1m 45s
  • Välitön poistuminen 69,20%

Ihan ok suoritus mikroyrityksen ikääntyneeltä sivustolta. Kohta julkaistavilta uusilta verkkosivuilta odotetaan lukuihin ja konversioihin kuitenkin kovaa parannusta.

Sosiaalinen media

Somen puolella tuli viime vuonna petrausta edelliseen verrattuna, vaikka näihin ei kovin aktiivisesti panosteta. Alla vähän dataa tuloksista.

Facebook:

  • 35 julkaisua
  • Tavoitetut henkilöt: 3773
  • Tykkäykset ja klikkaukset: 671

Twitter:

  • 28 twiittiä
  • Twiittien näyttökerrat: 15196
  • Tykkäykset, uudelleentwiittaukset ja linkkien klikkaukset: 80

Linkedin:

  • 29 julkaisua
  • 2728 näyttökertaa
  • Klikkaukset ja reaktiot: 130

Instagramiin polkaistiin yritystili syksyllä, mutta sen verran surkealta vaikuttaa analytiikkatyökalu, että ei siitä sen enempää.

Eli pientä pöhinää somenkin puolelta löytyy. Markkinointi- ja brändinrakennustyökaluna somen voisi valjastaa tehokkaampaan käyttöön tänä vuonna. Parannetaan.

Että semmoinen vuosi. Ihan positiivinen kuva jäi vuoden 2019 rymistelyistä yrittäjyyden ja WordPressin maailmoissa. Heikompiakin hetkiä on joskus, mutta useimmiten töistä osasi nauttia. Asiakkaat tuntuvat tykkäävän ja talouskin menee oikeaan suuntaan. Talousluvuista luvassa tarkempaa juttua taas kevään tilinpäätöksen myötä.

Jos muuten menneiden kaiveleminen kiinnostaa enemmän, niin vuoden 2018 katsauksen löydät täältä.